Toimintakertomus vuodelta 2021    

Kanta-Kuopion seura ry

Vuosi oli seuran 42 toimintavuosi. Seura on perustettu 20.11.1979. Seuran pääasiallinen toiminta-alue on ollut perustamisesta lähtien Kuopion ruutukaava-alue.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura on osallistunut ruutukaava-alueen suunnitteluun antamalla lausuntoja asemakaavamuutoksista, liikenneselvityksistä ja kehittämisestä sekä on toiminut alueensa asukkaiden yhdyssiteenä ja keskustelukanavana.

Jäsenistö

Jäseniä oli vuoden 2021 alussa 242 jäsentä sekä 2 yhteisöjäsentä.

Vuoden 2021 lopussa oli 226 jäsentä.

Tiedottaminen

Jäsenille on tiedotettu tapahtumista kahdesti vuodessa lähetetyillä jäsenkirjeillä, Savon Sanomien järjestöt- ja seurat palstalla sekä seuran kotisivuilla.

Hallinto

Kanta-Kuopio seura ry:n hallitus vuonna 2021

Lyytinen Paavo, puheenjohtaja

Turjanmäki Raimo, varapuheenjohtaja

Tirkkonen Terttu, sihteeri

Eskelinen Pirjo, jäsen

Kangasaho Marjut, jäsen

Tolvanen Kyösti, jäsen

Hokka Irmeli, jäsen

 

Hallitus kokoontui vuoden 2021 aikana 6 kertaa.

Vuoden 2021 toiminnantarkastajina olivat Tarja ja Tauno Pitkänen ja varatoiminnantarkastajina Kirsti ja Juhani Koistinen.

Seuran kevätkokous oli 17.2.2021 Kuopion kaupungin kirjaston kokoussali, Kuopio

ja syyskokous oli 18.11.2021 Kuopion klubi, Kuninkaankatu 10, Kuopio

Seuran kevätkokous pidettiin 17.2.2021 Kuopion kaupungin kirjaston kokoussalissa,

Osmo Tirkkosen toimiessa puheenjohtajana. Kokouksessa vahvistettiin vuoden 2020

tilinpäätös ja myönnettiin hallitukselle vastuuvapaus tileistä.

Seuran syyskokous pidettiin 18.11.2021 Kuopion klubilla, Osmo Tirkkosen toimiessa

puheenjohtajana. Kokouksessa valittiin hallitus vuodelle 2022.

Seuran puheenjohtajana jatkaa v. 2022 Paavo Lyytinen, hän toimii myös hallituksen puheenjohtajana. Muut hallituksen jäsenet ovat: Terttu Tirkkonen, Pirjo Eskelinen, Marjut Kangasaho, Kyösti Tolvanen jatkavat hallituksessa ja uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin

Raija Sinisalo ja Pekka Virtaniemi. Hallituksen jäsenistä Raimo Turjanmäki ja Irmeli Hokka eivät halunneet enää jatkaa hallituksessa.

Hallituksen ulkopuolisena jäsenenä talousasioita hoitaa Osmo Tirkkonen.

Vuodelle 2022 hyväksyttiin toimintasuunnitelma, jäsenmaksu ja talousarvio.

Vuoden 2022 varsinaisiksi toiminnantarkastajiksi valittiin Elvi Miettinen ja Raimo

Kärppä varatoiminnantarkastajiksi valittiin Erja ja Manu Vesalo.

Jäsentilaisuudet

Seuramme järjesti seuraavat tapahtumat, joihin osallistui yhteensä 216 jäsentä.

Kevät 2021

Koronan takia peruttiin seuraavat kevään tapahtumat:

Tammikuussa ei ollut tapahtumaa.

Helmikuussa 11.2. Kuopion kaupunginteatteri ”Tankkien kesä” peruttiin.

Maaliskuu 17.3.2021 Kirjaston kokoussali

Pidimme kevätkokouksen Kirjaston kokoussalissa. Meille piti luennon Paavo Jauhiainen

aiheesta ”Eläkeläisten ajankohtaiset asiat”.

Tilaisuuteen osallistui 20 jäsentä (enempää ei saanut tulla)

Huhtikuu 14.4.2021 Kuvakukko

Järjestimme Kuvakukkoon oman esityksen Kuopio aiheisia historiallisia filmejä.

Tilaisuuteen osallistui 19 jäsentä (tännekin sai ottaa vain 20 hlöä)

Toukokuu 5.5.2021 Hautaustoimisto Parviainen

Yrittäjä Kari Väänänen järjesti meille tutustumisillan.

Tilaisuuteen osallistui 10 jäsentä

Syksy 2021

Syyskuu 15.9.2021 Kantti

Pyysimme vieraaksemme Sirpa Kähkösen ja hänen esityksensä aihe oli

”Kadonnutta kaupunkia etsimässä” – Kuopio-sarja arjen historiana.

Tilaisuuteen osallistui 40 jäsentä.

Lokakuu 27.10.2021 Valtuustotalo

Markkinointijohtaja Kirsi Soininen, Kuopion kaupungilta kertoi meille Kuopion tulevista

näkymistä aiheena ”Kuopio – Suomen halutuin kaupunki”

Tilaisuuteen osallistui 41 jäsentä.

Marraskuu 18.11.2021 Kuopion klubi

Pidimme syyskokouksen Kuopion klubin pääsalissa. Meitä ilahdutti kokouksen jälkeen

Mieskuoro Kuopio kvartetin tuplakvartetti.

Tilaisuuteen osallistui 39 jäsentä.

Joulukuu 5.12.2021 Musiikkikeskus

Pidimme pikkujoulun Musiikkikeskuksessa, jossa oli Markku Köntän joulukonsertti

”Joulumieltä jokaiselle”.

Tilaisuuteen osallistui 47 jäsentä.

Kuopiossa 21. helmikuuta 2022

Hallitus